Laillisuutta, sisäministeri Rantanen!
Perussuomalaisten eräs keskeisimmistä poliittisista teemoista on ollut syyttää muita puolueita poliittisista virkanimityksistä. Puolueen blogeja verkossa palstalla on vuodelta 2022 kirjoitus, jonka otsikkona on ”Poliittiset virkanimitykset laittomia: Miten niitä voi olla?
Jutussa vedotaan siihen, että virkaan pitää lain mukaan valita siihen ansioitunein henkilö. Lain vaatimusten pitäisi sinänsä jo estää tällaiset nimitykset – eli sen, että hyväpalkkainen ja tärkeä virka annetaan puolueen suosikille. Miksi oikeusvaltio ei vaadi puolueitakin noudattamaan lakia?
Artikkeli huutaa syyttäjän perään, missä on esitutkinta, missä on käräjäoikeuden käsittely? Nyt olisi aihetta tällaiseen prosessiin.
Perussuomalainen sisäministeri nimitti eilen Suojelupoliisin päällikön virkaan perussuomalaisen puolueen jäsenen, oman valtiosihteerinsä Juha Marteliuksen.
Virkaa haki parikymmentä henkilöä. Hakijoitten joukossa oli mm. Suojelupoliisin apulaispäällikkö Petri Knape. Hän on tehnyt pääosan virkaurastaan Suojelupoliisin johdossa sekä strategisena että operatiivisena apulaispäällikkönä. Ennen Suojelupoliisia hän työskenteli pitkään Keskusrikospoliisissa talousrikostorjunnan tehtävissä. Knape on myös toiminut kansainvälisissä tehtävissä Interpolin pääsihteeristössä.
Martelius ei aio luopua jäsenkirjastaan, koska Supon päällikkö ei politikoi. Rantasen mielestä Marteliuksen nimittäminen ei ole poliittinen virkanimitys. No ei tietenkään, rouva Rantanen, Petri Knapen syrjäyttäminen valinnassa ei ole lainkaan poliittinen valinta. Se ei näytä eikä edes haiskahda poliittiselta virkanimitykseltä! Näin kääntyy takki ja takki heiluu näin, missä on nyt Tynkkysen tai Bergbomin huuto laillisuuden perään?
Esa Kanerva
Tyhjän päälle on turha rakentaa
1.3.2024
Luin Pirkanmaan hyvinvointialueen vanhuspalveluiden
kehittämissuunnitelman. Olen tehnyt uran vanhuspalveluissa käytännön työssä
sairaanhoitajana ja esimiehenä. Olen pöyristynyt!
Vanhuspalveluiden kehittämissuunnitelmat ovat irtautuneet
todellisuudesta kuin raketti maan pinnalta. Alkuhätäännyksestä toivottuani, ensimmäinen
ajatus oli, että nämä ei voi millään keinoin onnistua. Miten reagoisin tai mitä
kirjoittaisin kehittämissuunnitelmasta? Päädyin siihen, että vertaan suunnitelmaa
käytännön työstä saamaani kokemukseen.
Pirha aikoo luopua ikäihmisten laitoshoitopaikoista.
Samalla vähennetään rajusti nykyään käytössä olevia ympärivuorokautisen
palveluasumisen ns. tehostetun palveluasumisen paikkoja. Sitten leikkurissa
ovat kotihoidon käynnit. Mitä ajatellaan sitten tilalle? Omaiset valjastetaan hoitovankkureiden
kärkeen, tämän työn lisäksi perhehoidolla, yhteisöasumisella ja kotihoidon
digipalveluilla kuvitellaan selvittävän. Nämä vaihtoehdot eivät korvaa edes
nykyisiä, huonosti toimivia palveluita. Miksi?
Nykyinen suomalainen kulttuuri ja työelämä eivät mahdollista
työikäisten ihmisten osallistumista vanhusten hoivaan nykyistä enempää. Tälläkin
hetkellä lapset joutuvat toimimaan vanhempiensa asianajajina järjestellessään
vanhusten asioita pankkipalveluista byrokraattien kanssa kiistelyyn. Perhehoito
on mahdollinen hyvin pienelle osalle vanhuksia, koska tässä hoitomuodossa
vaaditaan liikuntakykyä ja omatoimisuutta. Paikkojakin on tarjolla vähän. Yhteisöasumisesta
ja kotihoidon digipalveluista kirjoitan tässä erikseen.
Yhteisöasumisessa ja kotihoidossa suunnitelmat tarkoittavat
vanhusten hylkäämistä ja jättämistä oman onnensa varaan. Yksinkertaisesti siitä
syystä, että suurin osa näitä palveluita tarvitsevista vanhuksista on eri
asteisesti dementoituneita.
Yhteisöllisessä asumisessa ei ole ympärivuorokautista
valvontaa. Miten dementoitunut vanhus huolehtii itsestään, jos muisti on niin
lyhyt, että ajatus unohtuu samassa lauseessa? Kuka huolehtii perustarpeista
niissä tilanteissa, kun eritteet tulevat housuihin ja petiin? Miten
huolehditaan vanhuksen juomisesta ja syömisestä, jos hän ei ymmärrä lusikan
päälle mitään? Kuka kääntää muorin asentoa sängyssä, jos ihminen ei ymmärrä
tehdä sitä itse. Virtsan retentio (virtsarakon tyhjenemisen estyminen) on aika
yleinen vaiva, monestakin syystä ikäihmisillä. Millä toimenpiteillä seurataan virtsan
eritystä? Vaiva edellyttää hoidoksi nopeaa katerointia. Miten tämä asia
hoidetaan? Entä obstipaation eli ummetuksen torjunta ja vatsan toimittaminen,
kuka sitä seuraa ja hoitaa säännöllisesti? Yleensä vanhus muuttuu näistä
vaivoista sekavaksi ja tuskaiseksi. Viedäänkö tästä syystä harhaileva pappa
Acutaan? Sinnekin vain, mikäli joku kavereista ymmärtää pyytää apua. Mitä tehdä
usein nimenomaan yöaikaan ulosteilla itsensä ja ympäristönsä sotkevalle
vanhukselle? Näillä tiedoilla ei mitään.
Olen seurannut läheisteni kotihoitoa. Kun dementia etenee,
aluksi loppuu kiinnostus uutisten seurantaan, lehtiin ja kirjoihin. Eräsi
selitti lukemattomuutta sillä, että hänen on turha lukea, koska hän unohtaa
mitä lauseen alkuosassa kirjoitettiin. Sitten puhelimesta tulee turha esine, siihen
ei osata vastata soittamisesta puhumattakaan. Miten tällainen ihminen hyötyy
kotihoidossa älykelloista, tableteista, automaattisista doseteista ja
videovastaanotoista? Ei mitenkään. Digipalveluitten varaan on turha kotihoitoa
rakentaa.
Aamulehti kirjoitti hetki sitten, että ”ikääntymisen ja hoivan huippuyksikön lausunnon mukaan suunnitelmien
toteutuminen tarkoittaisi, että yli 3 000 palveluja tarvitsevaa ikäihmistä jää
vuonna 2030 kokonaan niitä vaille. Näin käy, vaikka optimistiset arviot
omaishoidon ja yhteisöllisen asumisen määrän kasvusta toteutuisivat.” Voiko
yhteiskuntamme muuttua arvoiltaan tällaiseksi?
Kieltäydyn uskomasta Pirhan ”asiantuntijoiden” vanhusten hoitotyöstä
tekemiin tuulentupiin ja suunnitelmiin. Tuohon Aamulehden uutiseen kyllä uskon.
Tarvitsemme ryhtiliikkeen ja politiikkaa on muutettava. Keväällä 2025 on
maakuntavaalit. Muutos lähtee paitsi valtion harjoittamasta politiikasta, myös maakuntavaltuuston
päätöksistä.
Esa Kanerva
Hyvinvointialueet valtion renkeinä
23.2.2024
Tämä blogini pohjautuu hallintotieteiden tohtori ja kuntatutkija Jenni Airaksisen eiliseen alustukseen Toveriseuran tilaisuudessa. Maakunnat ovat nykytilassaan pitkälti valtion renkejä ja käskyläisiä. Kolme ministeriötä paimentaa maakuntia tiukassa otteessaan, nimittäin valtionvarainministeriö, sisäministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö.
Ohjauskokonaisuus on pirstaleinen eikä ole oikein kenenkään hallussa. Rahaministeriö vahtii tietysti rahoitusta, sosiaali- ja terveysministeriön suhde kuntiin on etääntynyt, mutta maakuntiin lähentynyt, sisäministeriö käskyttää pelastusalaa. Kolme hallinnon alaa neuvovat, ohjaavat ja johtavat kukin omalla tavallaan. Tarjolla ei juurikaan ole kannusteita, paremmin on saatavilla keppiä ja saarnaa. Aitoa vuorovaikutusta ja keskustelua ei ole ministeriöitten virkamiesten ja hyvinvointialueiden johdon välille syntynyt. Vaikka suurin osa kuntia on tyytyväisiä päästessään eroon sosiaali- ja terveyspalveluista, uutena piirteenä on syntynyt kiistat kuntien ja hyvinvointialueiden kesken. Kahnauksia ja reviiririitoja on saatu aikaan kunnan palveluja karsittaessa.
Ohjauskokonaisuus on uudistettava ja selkiytettävä hyvinvointialuelaissa. Ohjauksen uudistaminen sisältää suurimmat uhat ja mahdollisuudet. Lainsäädännön tulisi mahdollistaa erilaisten alueiden oman näköisen kehittämisen, innovaatiot ja tutkimuksen.
Kuntajohtajat ovat kriittisiä yhteistyön toteutumiseen valtionhallinnon kanssa. Tavoitteiden asetannassa on ollut erimielisyyksiä ja työnjako tehtävien hoitamisessa on ollut epäselvää. On ollut erilaisia mielipiteitä toimintamalleista ja tiedonkulku takkuaa. Enemmistö aluevaltuutettuja katsoo myös, että työnjakokysymykset kuntien ja hyvinvointialueiden kesken on epäselviä. Toisaalta ei haluta myöskään palata entiseen kuntaperusteiseen malliin ja toisaalta isoille kaupungeille ei haluta mitään uusia erillisratkaisuja. Yhteistyö maakuntien ja kuntien välillä on kiistelyä, kumman vastuulle mikäkin tehtävä kuuluu. Kummatkin on huonossa taloudellisessa tilanteessa, jopa huonommassa kuin ennen uudistusta.
Nykyistä maakuntien tilannetta mietittäessä pitää pohtia, täyttyykö aluehallinnossa alueiden itsehallinto? Perusedellytys, vaaleilla valittu valtuusto toteutuu, mutta muut tunnusmerkit, ns. yleinen toimiala ja verotusoikeus ei. Rahoituskysymys on ratkaisematta, ajatellen itsemääräämisoikeutta verotusoikeus on itsehallinnon kannalta aika keskeinen asia. Hyvinvointialueet ovat muuttuneet säästöleikkureiksi ja aluevaltuutetut ovat menopäättäjiä vailla mahdollisuutta vaikuttaa tuloihin tai tehdä investointeja.
Maakuntien elinvoimaisuuden turvaamiseksi olisi ohjauskokonaisuus saatava kuntoon. Toivottavaa olisi, että maakuntien ja peruskuntien suhteet pysyisivät hyvinä. Hyvä kysymys on, miten kunnat saataisiin ajattelemaan kokonaisuutta ja lopettaisivat osaoptimoinnin ja kotiin päin vedon. Eikä pahitteeksi olisi koko järjestelmän sisäinen uudistaminen ja poliittis-hallinnollis-professionaalisen apparaatin pölyttäminen.
Lopuksi kevennyksenä, pitääkö olla huolissaan tulevista maakuntavaaleista? Kuka haluaa päättämään säästöistä ja supistuksista? Miten käy aluevaaliehdokkaiden tason? Relevantti kysymys sinänsä, huoli ehdokkaiden laadun putoamisesta ei taida olla adekvaatti, koska maakuntavaltuutettujen päätäntävalta tuntuu olevan kovin rajallinen ja koskee vain menoja. Tehtävässä voi pärjätä kokemattomampikin!
Esa Kanerva
Leikkauksia kansan valtakirjalla?
15.2.2023
Mistä johtuu tällä hetkellä vallassa olevan poliittisen eliitin kovakorvaisuus? Kyllä Orpo ymmärtää ja Riikka Purra on jopa tunnustanut, että sosiaaliturvaleikkaukset sattuvat. Miksi eliitti ei kuitenkaan välitä, vaikka yli 15 000 uutta lasta putoaa köyhyyteen. Miksi demokratia ei puolusta heikompiosaisia?
Yhteiskuntamme on tällä hetkellä kuin linnunpesä. Minkä
poikasen kaula kurkottaa korkeammalle, sille emo antaa ensimmäisenä, joka ei
kykene taistelemaan itselleen syöntivuoroa, se jää muitten vahvempien jalkoihin.
Ihminen on itsekäs olento. Tuntuu siltä, että jokainen
ihminen, jokainen yhteiskuntaluokka, jok’ikinen ammattiryhmä ja puolue ajaa
vain omaa etuaan. Ympärille ei katsota eikä taakse vilkuilla, saati yritettäisiin
edes huomata lähimmäinen ja nähdä viikkoa pitemmälle. Kansalaisilla riittää hyväksyntää tälle
asiantilalle, kaikki hyvin silloin kun minulla tai meillä on hyvä olla tässä ja
nyt.
Hylkääkö hyvinvointivaltiomme vähäosaiset? Demokratia ei
sinänsä ole mikään ihmelääke köyhyyden torjumiseen, koska päätökset tehdään enemmistön
priorisointien mukaan enemmistöpäätöksillä. Kokoomus ojaa hyväosaisten etua ja Persuille
riittää maahanmuuttopolitiikan vastustaminen. Köyhän asia ei kurkota
yhteiskunnassamme eduskuntaan asti. Paitsi vaaleissa. Päätöksien teossa tarvittaisiin
muutakin kuin oman eturyhmän edunvalvontaa. Tarvittaisiin ripaus toisen ihmisen
tai väestönosan saappaisiin astumista. Ja ihmisiltä yleensä solidaarisuutta ja toisen
yksilön ymmärtämistä.
Petteri Orpo heiluttaa eduskunnan edessä kansan valtakirjaa.
Kansan tahdon nimissä tehdään leikkauspolitiikkaa. Itse asiassa ei taida olemassa
mitään kansan tahtoa eikä kansan valtuutusta. Orpo on vallassa vuoden 2023 demokraattisten
vaalien lopputuloksen seurauksena. Miksi Orpo voitti vaalit? Ei välttämättä
siksi, että Kokoomuksen ohjelma olisi ollut ylivertainen ja että se olisi ollut
”koko kansan tahto”. Sanna Marinilla oli paljon ihailijoita, mutta sangen monet
korona-aikana toimeentulonsa ja työnsä menettäneet vihasivat häntä. Voidaan ajatella,
että monet äänestivät Kokomusta siksi, että eivät halunneet Marinin persoonan jatkavan
pääministerinä. Äänestettiin oikeistopuolueita,
koska vastustettiin Marinia. Onhan niitä syitä toki muitakin, esimerkiksi puolueen
markkinointitaidot ja puheenjohtajan esiintyminen ennen vaaleja sovittelevana taloudesta
huolestuneena isähahmona. Se vetosi kansaan paremmin kuin Marinin hyökkäävä,
syyllisiä etsivä käsillä osoittelu.
Jos ei maan sisäisesti ole solidaarisuutta nähtävissä, ei
sitä löydy maailmaltakaan. Niin kuin Paasikivi sanoi, jokainen valtio ja sen
johtaja ajaa omaa etuaan. Trump sanoo suoraan, että Amerikka ensin. Meillä
hokemaa kauhistellaan ja toisaalta naureskellaan. Pata kattilaa soimaa, kyllä meilläkin
osataan. Halutaan houkutella ja imeä kehitysmaiden koulutettu työvoima työmarkkinoillemme,
mutta toisaalta kehitysmaiden opiskelijoilta halutaan lukukausimaksut yliopistoissa.
Rakennusalan noususuhdanteessa Suomea rakentamaan haalittiin väkeä raskaimpiin
töihin ja kurjiin asunto-oloihin ympäri maailmaa, nyt heidät potkitaan
tarpeettomina ulos maasta.
Miksi demokratian hyveet ovat niin vaikeita toteuttaa?
Koska varallisuus kasautuu ja rikkaasta on vastenmielistä maksaa veroja sekä
kartuttaa yhteistä kassaa. Kellä on rahat, sillä on valta. Jos rikasta alkaa pikkuisen
heidän mielestään liikaa verottamaan, hän kääntyy kantapäillään ja poistuu
maasta. Varakkaan mielestä solidaarisuus- tai ns. maastapoistumisvero ovat
tasa-arvon vastaista. Vanha totuus oikeudenmukaisuudesta yhteiskunnassamme on hupeneva
luonnonvara, oikeuden saaminenkin tuomioistumissa alkaa olla vain varakkaiden
etuoikeus, johon keskiluokallakaan ei ole varaa. Ilmastotoimetkin hyväksytään niiltä
osin, kunhan ei polttoaineveroa nosteta.
Taitaa Suomen kansalaisten yksituumaisuuden löytäminen olla
enää ulkoisen uhan varassa. Demokratiassakin kansa ymmärtää, että parempi elää
kansanedustuslaitoksen päätösten kanssa kuin vieraan sotilassaappaan kantapään
alla. Muutoin ei kansan yksimielistä tahtoa taida löytyä.
Demokratia ei takaa oikeudenmukaisuutta eikä millään
hallituksella ole kansan tahtoa taskussaan.
Esa Kanerva
Nahkurin orsilla tavataan
9.2.2024
Petteri Orpon hallitus ei taida ymmärtää, että kansan
yhtenäisyys on parasta turvallisuuspolitiikkaa. Maanpuolustustahto kumpuaa
kansalaisen kokemuksesta, että hänellä on isänmaassa jotakin itselleen arvokasta
puolustettavaa. Eripurainen kansa on resilienssiltään heikko.
Neljäkymmentäluvun poliitikot ja vuorineuvokset ymmärsivät kansan yhtenäisyyden tarpeen. Siitä on todisteena työnantajien 1940 antama ns. tammikuun julistus, "tammikuun kihlaus", jolla tunnustettiin ammattiliitot neuvotteluosapuoliksi työmarkkina-asioita
koskevissa kysymyksissä. Osapuolet sopivat, että neuvotteluissa pyritään
löytämään yhteisymmärrys neuvotteluteitse. Sopimuksen kätilönä toimi
sosiaaliministeri, sosiaalidemokraatti Fagerholm. Taustalla oli tietysti ymmärrys
ja pyrkimys kansakunnan eheyttämiseen traumaattisen sisällissodan jälkeen.
Kuusikymmentäluvun lopulla Kekkosen aloitteesta saatiin
aikaan ns. Liinamaa ykkönen. Suomen talous oli tuolloin heikolla tolalla ja
työttömyys kovassa nousussa. Presidentti katsoi, että vain yksimielisyydellä
saadaan tilanne ratkaistua. Talous ja hinnat saatiinkin vakautettua.
Liinamaasopimuksesta vuonna 1968 lähtien tehtiin ns. tupoja useita
vuosikymmeniä aina vuoteen 2008 asti, jolloin työnantajat kieltäytyivät niitä
tekemästä. Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin keskeisesti tupojen
avulla. Siinä valtio ja keskeiset työnantaja sekä työntekijäjärjestöt sopivat
mm. palkoista, hinnoista, veropolitiikasta ja sosiaalipoliittisista
kysymyksistä. Pitää muistaa, että Suomi eli nuo vuosikymmenet Neuvostoliiton
puristuksessa ja poliittinen liikkumatila, esimerkiksi länteen oli ohut. Ilman yhteen
hiileen puhaltamista emme olisi selvinneet. Laitavasemmisto odotteli kautta
vuosikymmenien vain tilaisuutta horjuttaa kansalaisyhteiskuntaa. Tupojen avulla
yhteiskuntaa rakennettiin hallitusti ja yhteiskuntarauhaa kyettiin ylläpitämään.
Jokainen saattoi kuitenkin nähdä ympärillään yhteiskunnan palvelujen kehityksen
ja taloudellisen vaurauden lisääntymisen. Vaadittiin malttia ja solidaarisuutta.
Ja yhteistä tahtoa ja yhteisymmärrystä isänmaan edusta.
Yhdeksänkymmentäluvun alussa Neuvostoliiton hajotessa ja neuvostoviennin
loppuessa kuin seinään, ei saatu aikaan ns. Sorsan sopimusta, jolla olisi
leikattu palkkoja ja tehty maan sisäinen devalvaatio. Melkein tyystin on
unohdettu, että maassa tehtiin tuolloin kuitenkin tuhansia paikallisia
sopimuksia, joilla alennettiin palkkakustannuksia, työntekijät osallistuivat
työpaikkojen pelastamiseen ja estivät työantajien konkurssiin ajautumisen. Kiperässä
tilanteessa löydettiin yhteisymmärrystä puolin ja toisin neuvotellen, ei
sanellen. Ay-liike tunnisti tilanteen poikkeuksellisuuden ja jousti, jousti
rajusti.
Elämme vaaran vuosia. Silti vallantäyteydessään Orpon hallitus ei neuvottele. Tavoite
on pistää ay-liike polvilleen. Palkansaajien sieluun ja yhteiskuntaan ollaan
tekemässä sellaisia haavoja, etteivät ne hevin unohdu. Mihin se
turvallisuuspoliittinen näkökulma on unohtunut? Putin nauraa partaansa Suomen
tämän päivän sisäiselle riitelylle. Palkansaajapuoli on historiansa aikana
käynyt niin monen mankelin lävitse, ettei tuskin Orpo saa sitä nöyrtymään.
Edessä on iso kahnaus eikä se ole isänmaan etu. Eduskunta voi tietysti säätää
millaisia lakeja haluaa, myös pakkolakeja työelämäkysymyksiin. Onko se
viisasta, on eri asia. Huolestuttaa tuleva ennustettavissa oleva lakkosyksy, jos
työelämäheikennykset viedään läpi. Voi olla, että hallitus aloittaa
kiristämisen. Mikäli ammattiliitot jatkavat lakkoilua, kiristetään ruuvia
edelleen. Mieleeni tulee uhkailu ay-maksujen verovähennysoikeuden poistolla.
Mikä neuvoksi? Joskus elämässä mennään vaikeimman kautta ja
välttämättä lopputulos ei ole sellainen kuin oli tavoite. Ay-liike taistelee olemassaolostaan
ja oikeutuksestaan. Kun on pää pölkyllä, ei siinä kovin rationaalisia ratkaisuja
tule mieleen. Pistetään vastaan niin paljon kuin on rahkeissa varaa. Ja jälki
on sen näköistä, että ”nahkurin orsilla tavaan”. Pelkästään aseet eivät
isänmaalle riitä, tarvitaan yhtenäinen kansa puolustamaan Suomea.
Esa Kanerva
Jutan kampanjahyppy jäi lyhyeksi
1.2.2024
Urpilaisen presidentinvaalikampanja näytti ulospäin
viidentonnin juoksun loppukiriltä. Juttaa vietiin ympäri Suomea ja
haastattelusta toiseen kuin iskelmätähteä lavalta toiselle juhannuksena.
Nuorena näköjään jaksaa, välillä kävi ihan sääliksi naisen riepottelua. Puolen
vuoden kampanja pyrittiin toteuttamaan parissa kuukaudessa. Eihän se onnistunut!
Presidenttiehdokas oli osaava ja ansioitunut, siitä
ei pääse yli eikä ympäri. Miksi homma meni niin kuin meni? Aivan aluksi haluan
kiittää, ei kun ottaa esille, historian. Urpilainen jakoi puoluetta 2014 Seinäjoen puoluekokouksessa. Antti Rinne tuuppasi tuolloin Jutan pois puheenjohtajan paikalta.
Ay-siipi valtasi paikan. Moni demari muistaa vieläkin repivän kokouksen. Voi
olla, että puolin ja toisin syntyi haavoja, jotka arpeutuvat hitaasti. Lindtmanin
oli vaikea komentaa puolueen kaadereita ojennukseen ja rivejä suoraksi presidenttiehdokas
Urpilaisen taakse. Samoin parit edelliset presidentilliset vaalit ovat menneet demareilta
pipariksi. Kuusi vuotta sitten ehdokas vedettiin melkein arvalla,
periaatteella, kuka uhrautuisi. Mustan Pekan sai Tuula Haatainen. Moni mielsi
nämäkin vaalit samankaltaiseksi Sdp:n läpihuutojutuksi, varsinkin Jutan
ehdokkuus oli suurelle yleisölle epävarmaa ja ilmassa viime metreille asti.
Kampanjassa tehtiin ehdokkaan eteen muodollisesti kaikki
mahdollinen. Liiankin kanssa, Jutan kalenteri täytettiin aamusta iltaan
kohtaamisia ja esiintymisiä. Osallistuin yhteen Tampereella. Suuhun jäi maku
väkisin yrittämisestä. Formaatti toimi hienosti kuin robotti, into puuttui. Kun ei ole
poltetta, silloin ei jää käteen oikeastaan mitään. TV-esiintymiset menivät
hyvin, alun haparoinnin jälkeen. Alkuun meinasi iskeä päälle opettajan rooli ja
runsaat toistot EU-kavereista sekä tapaamiset maailmalla. Vauhtiin päästyään
Jutta taisteli ja toi Sdp:n agendaa esille ansiokkaasti
Maalinauha katkesi liian aikaisin. Viimeinen niitti presidentinlinnahaaveisiiin
oli tuoreimmat silloiset gallupit. Jutalle luvattiin 6 prosenttia äänistä. Lukujen
jälkeen äänestäjät alkoivat taktikoida. Halla-ahon kannatuksen nousu pelotti, hänen
riemumarssinsa toiselle kierrokselle olisi torpattava. Kuka muu tahansa kunhan ei
Jussi, oli monen ajatus. Ennusteissa Haavisto oli kahden kärjessä, vasemmistolaiset todennäköisesti äänestivät loppupeleissä häntä. Porvarin
äänestäminen ei useimmille tulisi kysymykseen.
Urpilainen jatkaa nyt työtään Euroopan Unionin komissiossa. Hän teki kovan kampanjatyön, mahdottomaan ei hänkään pystynyt. Toisen
kierroksen äänestys on sitten menossa ja demarille uusi valinta voi olla vaikeampi tehtävä kuin
jollekin toiselle. Kattauskin on niukempi. Kumpaa äänestän? Big problem! Vanha
vertaus tilanteesta on valinta ruton ja koleran väliltä. Kumman valinta olisi suurin
piirtein linjassa omien arvojeni kanssa? Miten mies pystyisi työskentelemään Suomen
puolesta ja ottamaan vastuuta suomalaisten turvallisuudesta? Professori vai ylioppilas? Ydinaseita maahan
vai ei? Globaalisti ajatteleva vai Finland first? Siviilipalvelusmies vai
korpraali? Hetero vai homo? Porvari vai vihreä? Pohdittavaa riittää!
Esa Kanerva
"Ei koskaan enää yksin", Erkki Liikanen Tampereella
25.1.2024
Tämä on referaatti ent. Suomenpankin pääjohtajan,
EU-komissaarin ja valtionvarainministerin Erkki Liikasen alustuksesta Tampereen
Työväenmuseon auditoriossa 24.1.2024.
”Stalinin varjosta Euroopan Unionin ja Naton täysjäseneksi”
Erkki Liikanen oli luvannut maalata isolla pensselillä
Euroopan ja Suomen historiaa Stalinin Neuvostoliiton ajasta Suomen sotien jälkeisiin
vaaran vuosiin, sotakorvauksien maksamiseen, teollistumiseen ja hyvinvointiyhtesikunnan
muotoutumiseen sekä vihdoin 1995 EU-jäsenyyteen ja vuonna 2023 Naton täysjäsenyyteen.
Ensimmäiseksi tietokilpailukysymys. Kuinka monta sotaa
Suomi on käynyt historian saatossa Venäjän tai sen perillisten kanssa? Vastaus on
43 kertaa. Uskomaton luku. Maailmalla arvostetaan tätä suoritusta ja selviytymistä.
Suomen Venäjää koskevilla mielipiteillä on merkitystä näitten kokemusten
perusteella
Henry Kissingerin mukaan Stalin oli hirviö, mutta
kansainvälisissä suhteissa hän oli mitä suurin realisti. Kärsimätön, terävä-älyinen
ja leppymätön. Yhdysvaltalainen historioitsija ja kirjailija Steven Kotkin
haastaa Kissingerin, näiden ominaisuuksien lisäksi Stalin oli hänen mielestään suuri
uhkapeluri.
Stalinin neljä suurintauhkapeliä liittyivät maatalouden
kollektivisointiin ja kulakkien (varakkaat talonpojat) tappamiseen. Peli jatkui
puolueen ja armeijan puhdistamisella ennen II maailmansotaa. Teko oli järjetön
etenkin upseerien osalta. Riskialtis oli myös sopimus Hitlerin kanssa Euroopan
jaosta. Samoin Suomen talvisota oli suomalaisten puolustuksen aliarviointia.
Paasikivi pohti vuonna 1944 Kultarannassa. ”Meillä on
luotettu oikeuden ja oikeudenmukaisuuden voimaan. Historia ei näytä antavan
sille perustetta. Historiaa lukiessaan tulee pessimistiksi.” Hän jatkaa:
”Valtion toimivat valtion edun mukaan. Se on hirveää, verenpunaista.” Ja
Paasikivi jatkoi: ”Toistaiseksi ei ole löydetty mitään järjestelmää, joka
rajoittaisi valtion etua ja suojelisi muita valtioita sitä vastaan. Sen
rajoitus, sen suhde moraaliin, on kysymys, minkä ratkaisemisesta erityisesti
riippuu ensi kädessä pienten valtioiden tulevaisuus, mutta loppujen lopuksi myös
suurten ja koko ihmiskunnan menestys.”
Liikanen esitteli Paasikiven henkilöhistoriaa ja
saavutuksia. Hän oli pääministeri 1944-1946 ja presidentti kymmenen vuotta
vuodesta 1946 vuoteen -56 Kekkosen valintaan asti. Hän käynnisti prosessin,
joka johti Suomen Kansainvälisen valuuttarahaston jäseneksi 1948. Liittymiseen
liittyi diplomaattista taituruutta ja onnea. Paasikivi totesi, että halusimme
kääntyä länteen, ei itään, koska halusimme säilyttää itsenäisyytemme ja
vapautemme. Pitää muistaa, että Ruotsi ”uskalsi” hakea jäsenyyttä vuosia
myöhemmin kysyttyään ensin Neuvostoliiton mielipidettä. Sen jäsenyys toteutui vasta
1951. Ilman valuuttarahaston lainoja Suomi ei olisi kyennyt jälleen rakentamaan
maata. Raha eli lainat olivat aivan keskeinen asia maan sodasta selviytymisessä.
Ruotsi palkittiin jäsenyyden hakemisesta pääjohtajanimityksellä. Ivar Rooth valittiin
IMF:n pääjohtajaksi samana vuonna. Suomen koko sodan jälkeistä ulkopolitiikkaa säädellyt
YYA-sopimus solmittiin 1948. Neuvostoliitto
halusi sitoa Suomen Pariisin rauhansopimusta täydentäviin lisävelvoituksiin
länsiliukuman estämiseksi myös pitkällä tähtäyksellä. Paasikiven ansiosta Suomen
sopimus erosi mm. Puolan, Unkarin, Bulgarian ja Romanian vastaavista sisällöllisesti.
Suomi puolustaa maata hyökkäyksessä vain omalla alueellaan ja omin voimin.
Suomi kieltäytyi ns. Marshall-avusta. Se oli Yhdysvaltain rahoittama
Euroopan jälleen rakentamisohjelma. Neuvostoliitto suhtautui kielteisesti
ohjelmaan ja kielsi mm. Puolaa ja Tšekkoslovakiaa ottamasta sitä vastaan. Perinteinen
selitys Suomen kieltäytymiselle on ollut, että syyt olivat ulkopoliittisia.
Nyttemmin on selvinnyt, että myöskään Yhdysvallat ei ollut lopulta halukas tuen
myöntämiseen. Saimme vain kauniita sanoja ja tuen osoituksia. Norja sai 255
miljoonaa dollaria ja Tanska puolestaan 273 miljoonaa dollaria. Vastaavasti
Suomi maksoi sotakorvauksia 300 miljoonaa.
Seuraavaksi Liikanen nosti esiin K.A. Fagerholmin roolin
sodan jälkeisen Suomen pääministerinä. Hänen ensimmäinen hallitus toimi 1948-1950.
Fagerholmin hallituksen ohjelma puhui Suomesta Pohjolan vapaan valtiona.
Hallituksen tärkein tehtävä oli kansanvaltaisen valtiojärjestyksen lujittaminen.
”Valituille elimille on annettava työrauha ja oikeuslaitoksen riippumattomuus
on säilytettävä”, hän jyrisi. Hallitus täytti Paasikiven odotukset ja sai
kiitokset 1948:” Ilman teidän ja teidän puolueenne…..- ei maamme asioita
voitaisi johtaa perustuslakien, demokraattisen järjestyksen ja vapauden
mukaisesti..”
Seuraavaksi Liikanen käsitteli Euroopan hiili- ja
teräsyhteisön syntyvaiheita. Kaksi keskeistä henkilöä sen syntymisessä olivat
ranskainen talouspoliitikko Jean Monnet ja Ranskan ulkoministeri Robert
Schuman. Nämä kaksi visionääriä alkoivat työstää Monnet´n aloitteesta ajatusta
Euroopan yhteisöstä. Ranskan hallitus antoi 9.5.1950 Schumanin julistuksen. Siinä
ehdotettiin Saksan ja Ranskan kaiken hiili- ja terästuotannon asettamista
yhteisen korkean viranomaisen valvontaan. Tausta-ajatuksena oli, että jos kaksi
Euroopan vaikutusvaltaisinta valtiota hoitaisivat yhdessä kyseisten tuotteiden
tuotannon, sotia ei enää syttyisi. Robert Schumanin mukaan Eurooppa rakennetaan
konkreettisilla toimilla, jotka luovat de facto solidaarisuuden.
Kekkonen suhtautui alun perin penseästi läntisiin
talousyhteisöihin. Eikä Kekkosella ollut verkostojakaan ajaa Suomea lähemmäksi
niitä. Suomen tulevaisuudelle oli kuitenkin välttämättömyys käydä kauppaa niitten
kanssa. Kekkonen empi Neuvostoliiton pelosta. Britannian johdolla perustettiin
”vastavoimaksi” Ey:lle 1960 Efta. Siihen kuuluivat Britannia, Norja, Itävalta, Portugali, Ruotsi, Sveitsi ja Tanska vuonna. Suomi pääsi liitännäisjäseneksi Neuvostoliiton
luvalla, mikäli Neuvostoliitto saisi samat oikeudet kauppayhteenliittymässä kuin
Suomi. Asiasta sovittiin Kekkosen 60-vuotispäivillä railakkaissa tunnelmissa.
Suomen
mahdolliselle EU-jäsenyyden keskustelun aloittajia olivat 1990 Paavo Lipponen
ja Ilkka Suominen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1991 liittymisasia sai
tulta alleen ja Suomi pääsi kuin pääsikin jännittävien vaiheiden jälkeen unionin
ensimmäiseen laajentumisaaltoon. Suomi haki jäsenyyttä 1992, jonka jälkeen
alkoivat yhdentymisneuvottelut. Jäsenyys toteutui vuoden 1995 alusta.
Presidentti Koivisto totesi, että on parempi saada paikka pöydässä, jossa
asioista päätetään ja jäsenyyttä tulee hakea ilman ehtoja. Vaikuttaminen
tapahtuu Suomen ollessa jäsenenä.
Liikanen
kertoi nuorena lähettiläänä usein kysyneensä, mikä on EU:n ydinajatus? Vastaus
oli, että voiman käyttö korvataan lain käytöllä. Euroopassa pitää olla yhteiset
instituutiot, Euroopan tuomioistuin on tärkeä. Päätöksenteon tulee olla
tehokasta, muttei hegemonista, tarvitaan määräenemmistöpäätöksiä eikä yhdellä
saisi olla veto-oikeutta. Nämä päätöksenperiaatteet eivät siis ole täysin
toteutuneet. Liikanen manasi sitä, että olisi pitänyt ajaa läpi nämä
periaatteet laajentumisvaiheessa, joka päätöksenteko mekanismi muuttuu tai
laajeneminen pysähtyy.
Kööpenhaminassa
sovittiin EU-jäsenyyden peruskriteereistä ja arvoista vuonna 2003. Jäsenyyttä
hakevalla maalla pitää olla instituutiot, jotka turvaavat ko. valtiossa vakaan
demokratian, oikeusvaltion, ihmisoikeudet ja kansallisten vähemmistöjen oikeudet.
EU oli käynyt samalta pohjalta keskustelun Espanjan ja Portugalin kohdella,
maat siirtyivät diktatuurista demokratiaan. Demokraattinen kehitys haluttiin
vakiinnuttaa.
Suuri
EU:n laajentuminen tapahtui vuonna 2004. Keski- ja Itä-Euroopan entiset
sosialistimaat maat hakivat ankkuria Euroopan Unionista. Kööpenhaminan
kriteerit tulivat vuonna 2004 liittyneiden maiden jäsenyyssopimuksiin. Tänään
Unkari haastaa tuolloin sovitun oikeusvaltioperiaatteen. Puola ei enää ole
vaarassa ajautua oikeusvaltioperiaatteen rikkojaksi ja hankauksiin EU:n kanssa.
Maaliskuussa
vuonna 1997 Bill Clinton ja Boris Jeltsin tapasivat Helsingissä. Jeltsin
edellytti, ettei yksikään entinen neuvostovaltio liity Natoon. Usa ei
suostunut. Presidentti Martti Ahtisaari totesi, että USA teki oikein pitäessään
Naton oven Suomelle auki. Lisäksi hän oli sitä mieltä, että niin kauan, kun
kukaan ei sano, ettei Suomi voi liittyä Natoon, Suomi voi säilyttää itsenäisen
asemansa ja työskennellä rauhankumppanuussopimuksen puitteissa sekä USA:n että
Venäjän kanssa. Naton huippukokouksessa Madridissa 1997 sovittiin, että Nato
laajenee kahdessa aallossa,1999 Puola,Tšekki ja Unkari pääsivät sisälle, vuonna
2004 Viro, Latvia, Liettua, Slovakia, Slovenia, Bulgaria ja Romania.
Alustuksessaan
Liikanen käsitteli myös Suomen Nato-jäsenyydenprosessin syntyä. Hänen
mielestään syitä maan nopeaan liittymispäätökseen oli oikeastaan kolme, kolme
P:tä, Putin loi uhan, people, uhka yhdisti kansalaismielipiteen ja politics,
päätöksenteko toimi laaja-alaisesti ja yhteisymmärrystä hakien. Toisin sanoen
Suomi haki taas paikkaa pöydästä, jossa päätökset tehdään.
Sodan
jälkeen Ukrainaa ei tule jälleen rakentaa sellaiseksi kuin se oli ennen sotaa,
vaan maa pitää modernisoida. Tarvitaan syvät reformit, joilla irrottaudutaan
neuvostoajan perinteestä. On rakennettava täysimääräinen demokratia, jolla on
vahvat instituutiot. Uudistukset tulee valmistella sodan aikana ja saada
voimaan heti sodan jälkeen. Oikeusjärjestelmä on uudistettava ja estettävä
oligarkkien rikastuminen. Tähän liittyy korruption vastainen viranomaisen
perustaminen ja vahva kilpailupolitiikka. Ukrainalle ei tule luoda oikotietä jäseneksi,
vaan jäsenyyskriteerit tulee täyttää.
Mikä
on Euroopan Unionin arvo ja arvot tällä hetkellä? Ukrainan sodan jälkeisen
maailman ei pidä antaa jakautua väärin. Venäjän hyökkäyssota tuomittiin maitten
äänten enemmistöllä, mutta maailman väestön enemmistöä edustavat maat
pidättäytyvät. Maailmassa on tärkeitä alueita, joissa globaali yhteistyö on
elinehto. Niitä ovat ilmastokysymykset ja lajien monimuotoisuus. EU:n sisällä
ei tule sallia kompromisseja, jos kysymys on oikeuslaitoksesta tai
keskustellaan arvoista. Esimerkkinä tässä on Unkari. Ukrainan jäsenyyshakemuksen
käsittely voisi taas olla momentum, jolloin voitaisiin tehostaa EU:n
päätöksentekoa ja vaatia uudistuksia päätöksentekomekanismiin?
Alustuksen
perusteella voisi ehkä vetää johtopäätöksen, että historia opettaa ymmärtämään
sen, että tulevaisuus yllättää useimmiten meidät. Historia ei toteudu tai
toista itseään juuri sillä tavalla kuin se aiemmin tapahtui. Mutta historialla
ja nykyhetkellä on yhtymäkohtia ja analogioita, kristallipallo se ei kuitenkaan
ole. Stalin oli Neuvostoliiton diktaattori viime vuosisadalla, Putin tänään. Käyttäytymisestä
voi löytää yhtäläisyyksiä ja syitä Venäjän imperialismiin. Suomen kansa on
oppinut historiasta läksynsä, että Venäjän kanssa pitää olla aina hereillä ja ettemme
saa jäädä maailmassa maan kanssa yksin.
Esa
Kanerva
Ideologista köyhän kyykytystä
17.1.2024
Viime eduskuntavaalit olivat teemaltaan talousvaalit. Persut ja Kokoomus hyökkäsivät yksissä tuumin Marinin hallituksen kimppuun ja syyttivät sitä tuhlariksi. Tosi asiassa edellinen hallitus teki niin korona- kuin Ukrainan sodan kriiseissä suuret talouspäätökset ja menolisäykset yhteisymmärryksessä opposition kanssa. Velkapelottelu, valetotuudet ja valtion konkurssiuhkailu, toisaalta suuret vaalilupaukset, tehosivat ja siivittivät oikeiston vaalivoittoon. Demarit menestyivät vaaleissa hyvin, mutta joutuivat silti oppositioon. Voidaan aiheellisesti kysyä, oliko puolueen valittu vaalistrategia sittenkään oikea? Valittiin vain yksi vaihtoehto, joko Marin jatkaa pääministerinä tai sitten puolue jää oppositioon. Vaihtoehtoista suunnitelmaa ei ollut.
Nykyhallitus ja etenkin Kokoomus oivalsivat heti valtaan päästyään pelin paikan. Jo hallitusohjelmaneuvotteluissa Kokoomus teki selväksi, että suuret ja sen haluamat sosiaaliturvaleikkaus- ja työelämäpäätökset tehtäisiin nyt. Hallituksessa Orpo toistaa jargonissaan suurta valtion velkaa, joka uhkaa hyvinvointivaltiota. Tämä on oikeiston viestinnällistä ilmaveiviä ja hämäystä. Me emme ole Kreikan tiellä, kaukana siitä. Meillä ei ole mikään tulenpalavaa kiirettä tehdä hätäisiä toimia velan suhteen. Pitkän ajan suunnitelmia velan oton pienentämiseksi pitää toki tehdä. Maailma pyörii velalla eikä Suomen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen ole mitenkään poikkeuksellinen, mutta korkean koron oloissa sen pienentäminen vaatii pitkäjänteistä strategiaa.
Suomen anteliaaksi väitetty sosiaaliturva ei ole syyllinen kasvaneeseen velanottoon. Sosiaalimenot maassamme ovat suhteessa bruttokansantuotteeseen EU:n keskitasoa. Korkean inflaation johdosta niiden reaalitaso on jopa laskenut. Nykyinen kasvanut velanotto johtuu pääasiassa muista syistä.
Ensinnäkin Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Suomen Venäjän viennin hiipuminen ja EU-viennin hidastuminen pudottaa Suomen talouskasvua jopa pari prosenttia. Sodan vuoksi energian, raaka-aineiden ja ruoan hinnan nouseminen vähentää kotimaista kulutusta ja se syö talouskasvua. Yleinen epävarmuus hillitsee haluja investoida.
Toiseksi Suomi on tukenut Ukrainaa vuodesta 2022 alkaen sotilaallisesti ja humanitaarisesti runsaalla parilla miljardilla. Tämä tuki on tietenkin aivan välttämätöntä Euroopan turvallisuuden vuoksi. Tähänkin tukeen on kuitenkin otettava velkarahaa. Puolustusvoimain Ukrainalle luovuttama aseapu korvataan sille täysimääräisesti. Koska aseita annetaan vanhemmasta päästä, uusien hankkiminen on aina kalliimpaa. Maksamme sodan kustannuksia myös välillisesti EU:n kautta. Suomi on vastaanottanut Ukrainan sotapakolaisia likemmäksi 40 000 henkeä. Tämäkin välttämätön humanitaarinen apu maksaa ja on seurausta Venäjän hyökkäyksestä.
Kolmanneksi Suomen puolustusbudjetti kasvoi 2023 edellisestä vuodesta 20 prosenttia eli miljardilla. Puolustushallinnon kokonaismenot vuonna ilman lisämäärärahoja ovat 6.1. miljardia euroa. Nykyisessä turvallisuusympäristössä Suomen varustautumiselle Venäjän uhkaan ei ole vaihtoehtoa.
Olemme taloudellisessa taantumassa. Hidastuva talous tuo lisää velkapaineita, koska työttömyysmenot ja verotulojen lasku heikentävät valtion budjetti- taloutta. Kotitaloudet säästävät, samalla Orpon hallitus vetää käsijarrusta, mikä on kaikkien talousoppien vastaista. Sen lisäksi toivoa sopii, etteivät työmarkkinat ajaudu kaaokseen. Ay-liike on kovat piipussa ja syystä. Taantuma ja yleislakko ovat huono yhdistelmä ja myrkkyä taloudelle.
Painotan, etteivät sosiaaliturva tai esimerkiksi työttömän asumistukimenot aiheuta, saati jarruta Suomen talouskehitystä – tai aiheuta velkaantumista. Edellä kerrottujen syiden lisäksi talouskehityksen hitauteen on rakenteellisiakin syitä, esimerkiksi paperiteollisuuden alamäki ja Suomen syrjäinen sijainti. Lisäksi verohelpotukset hyväosaisille heikentävät valtion taloutta sadoilla miljoonilla euroilla. Valtion tuloja lisääviä rakenteellisia muutoksia verotukseen ei ole haluttu tehdä, päinvastoin hallitus alensi esimerkiksi polttoaineveroa.
Hallitus on väärillä jäljillä, aivan hakoteillä, etsiessään velkaongelman syntipukkeja. On vaikeata ymmärtää sitä ideologista raakuutta, jolla hallitus on käynyt sosiaaliturvan kimppuun ja menoleikkausten kohdentamista vähempiosaisiin. Nyt tehdään sellaisia sosiaalipoliittisia vahinkoja, jotka näkyvät suomalaisessa yhteiskunnassa sukupolvia!
Esa Kanerva
Myös maan sisäinen turvallisuus on muistettava!
11.1.2024
Jutta Urpilainen on nostanut kampanjassaan esille
maanpuolustuksen rinnalle maan sisäisen turvallisuuden. Suomen puolustuskyvyn
kannalta kansan yhtenäisyys on vahvuus, jota tarvitaan aseiden rinnalla.
Nyt tämä yhtenäisyys ja yhteinen käsitys Suomen suunnasta
on vaarassa.
Petteri Orpon porvarihallitus tekee kaikkensa repiäkseen
tämän maan kansan erilaisien jakolinjojen taakse. Ensinnäkin hallitusohjelma tekee
erilaisten tulonsiirtojen avulla elävien ihmisten elinolot entistä kurjemmaksi.
Hyvätuloiset hyötyvät veronalennuksista ja iloitsevat tästä tulonsiirrosta köyhiltä
rikkaille.
Suomalaista duunaria lyödään kuin vierasta sikaa. Ammattiliitot
käyvät taistelua sekä hallitusta että työnantajia vastaan. He ovat yhdistäneet
voimansa. Kysymys on eloonjäämistaistelusta.
Kaupungistuminen jatkuu ja suuret kasvukeskukset
porskuttavat, mm. Tampere. Teollisuus investoi etelään ja pohjoinen sekä itä saavat
murusia. Energiainvestoinnit syntyvät länteen ja sen perässä teollisuus.
Puolustusvoimat rajoittavat tuulivoiman rakentamista itään.
Itä-Suomen vino väestörakenne korostuu idässä. Kaikki
kynnelle kykenevät ovat lähteneet töihin kasvukeskuksiin ja vanhukset ovat
jääneet lämmittämään pirttejä. Itä-Suomen kunnat ovat pahoissa taloudellisissa
vaikeuksissa. Verotulot laskevat ja vuosikatteet painuvat miinukselle. Sote-uudistuksestakaan
ei näytä olevat avuksi näitten kuntien vastuistansa selviämiseen. Nuoret,
koulutetut ja töihin menevät maksavat kuntaveronsa etelän
kermankuorijakunnille.
Suomalaisen yhteiskunnan resilienssi, joustavuus on uhkaavasti
heikkenemässä. Suomi natisee liitoksissaan. Kaiken lisäksi maassamme on
poliittisia voimia, joiden tarkoituksena on vain horjuttaa demokratiaa. Uhkakuvien
ja salaliittoteorioiden maailmassa on helpompaa saada läpi omaa viestiä sekä
saada poliittista valtaa.
Jokainen suomalainen miettiä omassa päässään, miten suomalaisen yhteiskunnan yhtenäisyyttä voitaisiin vahvistaa. Politiikallahan hoidetaan demokratiassa asiat. Kansalaiset valitsevat poliittisen suunnan puolueitten kautta. Kaupungistumista tuskin mikään hallitus pystyy pysäyttämään, mutta hallituksen ei kannattaisi ehdon tahdoin edistää kansan kahtiajakoa, päin vastoin olisi pyrittävä löytämään kaikki kyvyt ja seistä "yhdessä olemme enemmän" - ajatuksen takana.
Urpilaisen sanoin, kaikki pitäisi pitää
mukana.
Esa Kanerva
Neuvottelemaan mars!
Katselen kauhulla nykyhallituksen toimia työmarkkinakysymyksissä. Onko suomalaisen kapitalistinkaan etu ajaa Suomea yleislakkoon, maan ollessa kaiken lisäksi lamassa. Ymmärrän pääministeri Orpon innon takoa silloin kuin rauta on kuumaa. Samalaista työnantajia myötäilevää hallitusohjelmaa, kun ei vähään aikaan synny.
Suomi on ollut viitisentoista vuotta liki nollakasvun maa. Oikeisto syyttää talouden surkeasta tilanteesta Suomen työehtosopimusten yleissitovuutta ja jäykkiä työmarkkinoita. Unohdetaan ne tosiasialliset syyt, että korvaavaa Nokia-ilmiötä ei ole syntynyt, Suomen logistinen sijaisti on syrjäinen ja viennin selkärankana toiminut metsäteollisuus rämpii vaikeuksissa. Suomalaisia työmarkkinoita verrataan usein ruotsalaisiin. Maassa ei ole lakiin kirjattua yleissitovuutta niin kuin Suomessa, mutta käytännössä sitä kuitenkin vapaaehtoisesti noudatetaan. Osittain tästä syystä työntekijöitten ja varsinkin työnantajien järjestäytyminen on korkeaa. Työehtosopimusten kattavuus on keskimäärin 90 prosentin luokkaa.
Miksi ruotsalaiset työnantajat haluavat noudattaa yleissitovuutta? Ruotsalaiset arvostavat työehtosopimusten tuomaa työrauhaa. Työntekijöillä on siellä myös neuvotteluvoimaa, jota työnantajat pelkäävät. Suomessa lakiin sidottua yleissitovuutta ehkä tarvitaan, koska luottamusta ei neuvotteluosapuolilla ole. Yleinen käsitys on, että naapurissamme palkansaajien ja työnantajien välit ovat paremmat kuin meillä. Toisin kuin meillä, yhteisymmärryksessä valtio on haluttu ehdottomasti pitää erossa työmarkkinakysymyksistä- ja ratkaisuista. Suomessa taas työnantajaliitot kannustavat hallituksia tekemään ratkaisuja heidän puolestaan.
Mikäli työmarkkinakriisiltä halutaan välttyä, olisi ryhdyttävä neuvottelemaan ja sopimaan. Milloinkaan ei demokraattisessa valtiossa synny mitään hyvää sanelemalla ja pakottamalla. Oman yli neljännesvuosisadan työmarkkinaneuvottelukokemuksen perusteella ratkaisu yleensä löytyy. Ruotsissakin on päädytty nykyiseen työmarkkinamalliin diskuteeraamalla ja vuosikymmenten hiomisella.
Riikka Purra syyttää palkansaajapuolta valehtelemisesta, vääristelystä ja uhkailemisesta. Jos asenteet ennen neuvotteluja ovat tällaiset, eivät edellytykset hyvälle neuvotteluprosessille ole kummoiset. Oletan työntekijäpuolella olevan kaikesta huolimatta neuvotteluhalukkuutta. Hallitus ei vain voi päättää neuvottelulopputulosta etukäteen. Työministeri Satonen kehuu Ruotsin työmarkkinamallia ja sanoo hallituksen esitysten sisällön tulevan sieltä. Miksi hallitus on valinnut vain työnantajille mieluisat asiat hallitusohjelmaan? Mihin unohtuivat ruotsalaisesta neuvottelukulttuurista työntekijöitten edustus yritysten hallinnossa, työntekijöitten tukintaetuoikeus sopimusten tulkintaerimielisyyksissä ja lupaus valtakunnan sovittelijan resurssien lisäämisestä?
Teollisuusliitto uhkaa Nestettä parin päivän työnseisauksella helmikuun alussa. Tuntuu pieneltä peliliikkeeltä. Todellisuudessa jalostamon alasajo kestää kolme viikkoa ja käynnistäminen saman verran. Ei mikään pikku juttu siis. Hallituksen olisi syytä vaihtaa strategiaa ja palata asiallisiin neuvotteluihin. Ay-liikettä uhataan sen perustoimintaedellytyksiin puuttumisella. Työntekijäpuolen toimenpiteet tullaan mitoittamaan sen mukaisesti. Ulospääsyä ei ole kuin neuvottelupöydän kautta. Vai palataanko taas Sipilän aikaisiin pakkolakeihin?
Lakien kautta säädetyt työehtoheikennykset heikennykset kävelevät kuitenkin hallitusta vastaan syksyllä, jolloin työehtosopimusneuvottelut alkavat. Sopimuksia ei synnyt, ellei lakiin kirjattuja heikennyksiä oikaista sopimuksissa. Se tietää vakavaa lakkosyksyä. Hyvällä syyllä voidaan kysyä, kestääkö Suomen talous kevään yleislakkoa ja syksyn lakkovyörytystä?
Esa Kanerva
Miltä ensi vuosi näyttää?
Otsikon kysymyksestä tiedetään kohtuullisella varmuudella,
että merkittäviä valintoja tullaan tekemään niin kotimaassa kuin muuallakin
maailmassa. Tammikuussa valitaan maallemme presidentti. Presidentin
valtaoikeuksia on koko 2000-luvun vähennetty ja parlamentarismia vahvistettu.
Siitä huolimatta presidentin henkilöllä on merkitystä, erityisesti
ulkopolitiikan johtajana. Euro-vaalit kesäkuussa ovat tärkeät niin
kansallisesti kuin kansainvälisesti. Yhdysvaltain presidentinvaalit marraskuussa
ovat ratkaisevat euroatlanttisille suhteille ja maailmanpolitiikalle yleensä.
Venäjän vaalit eivät tuo muutosta Venäjän käyttäytymiseen ja niiden lopputulos
on jo etukäteen selvä.
Presidentivaalikisa on Suomessa meneillään. Demarina
tietysti jännittää, pääseekö Jutta Urpilainen toiselle kierrokselle. Mikäli
pääsee, hänellä on hyvät mahdollisuudet voittaa. Näissä vaaleissahan äänestäjät
taktikoivat. Ensimmäisellä kierroksella äänestetään suosikkia, toisella vähemmän
kielteisiä tunteita herättävää ehdokasta. Vaikka Stubb johtaa gallupeja,
lopputulos näyttäisi olevan niin sanotusti ”Herran hallussa”.
Eu-parlamentissa ei tarvita yhtään enempää teuvohakkaraisia
kuin nyt, pikemminkin jyrkästi päinvastoin. Nämä vaalit eivät ole suomalaisillekaan
yhdentekevät, toivottavasti kaikkien suomalaisten silmät ovat tässä muutamassa
kymmenessä jäsenyysvuodessa auenneet. Euroopan parlamentissa päätetään mitä
suurimmassa määrin meidän ja meitä koskevista asioista. Kohti yhteisvelkaa ja
rahatalotta ollaan menossa.
Naapurissa Venäjällä valmistellaan teatterinäytöstä nimeltä
”Koiperhosen valinta diktaattoriksi”. Koiperhonen on sisäpiirin lempinimi Putinille
agenttiajoilta. Kysymyshän ei ole siitä, kuinka kansa äänestää, vaan siitä,
kuinka ylivoimaisella äänestystuloksella hänet kehdataan valita. Näitten
vaalien jälkeen Putin on entistä arvaamaton, koska hän tajuaa oman ikänsä ja
kuolevaisuutensa. Hänellä on aikaa kuitenkin rajallisesti kirjoittaa nimensä
maailmanhistoriaan, hyvässä tai pahassa, riippuen siitä, kuka arvioi.
Toinen suuri arvoitus maailmalle on Trumpin mahdollinen
valinta toiselle kaudelle. Luotan kuitenkin Yhdysvaltojen demokraattisen
kontrollin olevan heräillä ja valppaampana kuin hänen ensimmäisellä kaudellaan.
Mies itse on täysin moraaliton oman edun tavoittelija, kaiken lisäksi
persoonallisuudeltaan ”rajaton” eli rajatilapersoonallisuus. Suuri osa vankeja
kuuluu tähän kategoriaan, psykopaattien ohella. Trumpilla saattaa olla ikäviä
kytköksiä Venäjän hallintoon, jopa niin, että häntä saatetaan kiristää
menneistä jutuista. Kuka tietää? Oletan, että demokraatit järjestävät yllätyksen
näissä vaaleissa ja vaihtavat ehdokasta lennosta.
Presidenttiehdokkaamme toivoivat tv-tentissä joululahjaksi maailmanrauhaa tai rauhaa ylipäätään. Syytä onkin, rauha näyttää olevan hiipuva asiantila maailmassa. Sanotaan, että kaksi sukupolvea ihminen jaksaa olla rauhantilassa, kolmas on jo unohtanut hirveydet. Jos laskee toisesta maailmansodasta kulunutta aikaa, tiimalasi valuu koko ajan, aikaa tyhjenemiseen on edellä mainitulla tavalla laskettuna vähän. Jospa ihmiskunta yllättäisi ja olisi oppinut historiasta jotakin. Saa nähdä!
Esa Kanerva
Onko minulla jumalaa ja miksi jumalat ovat niin väkivaltaisia?
Minua kiinnostaa uskonto yhteiskunnallisena ilmiönä ja
vallan käytön välineenä. Kansoilla näyttää olevan jumalia, jotka sallivat ihmisten
sotia brutaalisti toisiaan vastaa. Hallitsijat sotivat uskonnon nimissä ja
kirkon johto antaa sodalle oikeutuksen. Esimerkkejä riittää. Herran valittu
kansa ei koe moraalista tuskaa teurastaessaan lapsia Gazassa eikä patriarkka
Kirill antaessaan synninpäästön diktaattori Putinille.
Islamilaisessa maailmassa käsitys väkivallasta syntyy ns.
uskonoppineiden mielipiteestä. Ja näitä mielipiteitä ja niiden antajia riittää.
Iran on jopa teokratia, jota uskonoppineet hallitsevat. Pyhään sotaan
osallistuminen on jokaisen muslimin velvollisuus. Pyhää sotaa voidaan käydä
ketä tahansa vastaan, esimerkkinä nyt vaikka amerikkalaiset. Uskosta luopumista
ei sallita. Vääräuskoisen kanssa ei tule mennä naimisiin. Useimmiten näistä
synneistä tuomitaan kuolemaan. Koraani ei sinänsä muutamia osia lukuun
ottamatta kehota väkivaltaisuuteen, mutta sitä voivat uskonoppineet tulkita,
miten haluavat. Islam liittyy kiinteästi valtaan ja vallan käyttöön.
Patriarkka Kirill, Venäjän ortodoksien pää on siunannut Putinin
ja hänen sotansa. Mihin jumalisiin valtaoikeuksiin Kirillin päätös liittyy, en
tiedä. Tiedän, että patriarkka kuuluu Putinin sisäpiiriin. Nikolai I uskoi
aidosti, että hänen valtansa perustuu jumalan tahtoon. Maallinen valta saatiin tsaarin
aikana patriarkkojen välityksellä suoraan jumalalta. Siksi hän ei halunnut
demokratisoida Venäjää. Mikä on saatu jumalalta, sitä ei voida jakaa. Putin
jatkaa hänen perinnettään. Minkälainen jumala ortodokseilla oikein on? Hän
sallii satojen tuhansien nuorten venäläisten miesten teurastuksen, mihin jumala
tarvitsee niin paljon veriuhreja?
Israelia pidetään jumalan valittuna kansana. Näin on vanhassa
testamentissa juutalaisuuden mukaan kirjoitettu. Hämmästystä herättää ristiriita,
että kristinuskossa valittuna kansana pidetäänkin kristittyjä. Siitäkin löytyy
perusteet raamatusta mm. apostolien kirjoituksista. Ihmettelen, miksi juutalainen
uskonto sallii kostaa Hamasin terroristien teot gazalaisille lapsille, jotka
ovat täysin viattomia aikuisten ihmisten valinnoille. Minkälainen jumala
juutalaisilla oikein on? Miksi hän vaatii tällaisia lapsiuhreja?
Sari Essayh näyttää ministerinä hyvin onnelliselta. Hän on
päässyt tavoitteeseensa. Hän on vallan keskiössä. Papeillahan on säätyvallan
ajoista lähtien ollut keskeinen rooli suomalaisessa valtaeliitissä. Uskonto ja
valta ovat kuuluneet yhteen. Politiikka on aina tiennyt, että uskonnon avulla
kansa voidaan hallita paremmin kuin vain maallisin komennoin. Kirkko ja
politiikka pitäisi ehdottomasti erottaa toisistaan.
Nykyisin ev.lut. kirkko haluaa varmistaa oikeutuksensa valtiokirkkona
ja valtaan jäsenrekisterien täytöllä. Halutaan miellyttää kaikkea ja kaikessa. On
tärkeää, että suomalaisista ainakin yli puolet ovat evankelisluterilaisen
kirkon jäseniä. Sekin tavoite tekee toki tiukkaa maallistuneessa yhteiskunnassamme. Kukin
haluaa uskoa tavallaan. Kirkon viranhaltijoitten suut on pistetty tukkoon, ei
saa puhua synnistä eikä helvetistä. Eikä siitä, että vain harvat ja valitut
pääsevät kuoleman jälkeen taivaaseen. Kirkko sallii kaikki ilmiöt ja rakastaa
rakastamisesta päästyään. Uskokoon kirkon sanomaan, kuka haluaa. Minusta
enemmän ihmisen mielikuvitukselta se vaikuttaa. Miksi jumala on vaatinut veriuhrin
ja oman poikansa kuoleman teloittamalla vastapainoksi ihmisten syntien
sovittamiseksi? Miksi jumala sallii kaikki kauheudet maan päällä? Papit eivät
osaa vastata tai jos vastaavat, puhuvat tyhjää, ”Tutkimattomia ovat Herran tiet
”. Myös kristinuskon jumala on ollut hyvin väkivaltainen, muutama sata vuotta
sitten apostaasi, jumalasta luopuminen, merkitsi roviolla polttamista. Olen
jumala-sanan kirjoittanut tarkoituksella pienellä kirjaimella, koska jumalia ja
uskontoja on tuhansia ja tuhansia, enkä tiedä, mikä jumala on erisnimen
arvoinen.
Kaipaisin ennen joulua kirkolta vahvaa viestiä edes siihen, että jos uskotte Jeesukseen, ei hänen syntymänsä juhlistaminen tarvitse tällaista markkinameinikiä eikä hurlumheitä. Kaupallisuus ja yhteiskunnan läpitunkema mainonta ei juhlista mitään, saati sitten kristinuskon yhden keskeisen opinkappaleen mukaista, Jeesuksen syntymäjuhlaa, joulua. Minulla ei ole kirkon sisällä puhevaltaa tässä asiassa, en ole kirkon jäsen. Onko minulla jumalaa? Harvat ovat valitut, en taida olla niiden valittujen joukossa.
Esa Kanerva
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
5.12.2023
Isämme palasivat sodasta fyysisesti vammautuneina ja kuka
enemmän, kuka vähemmän henkisesti telottuna. Suomen jälleenrakentaminen vei
voimanne ja huomionne. Sodan tragedia on, että sen vaikutukset eivät kosketa
ainoastaan sodassa olleita, vaan ulottuvat perheisiin, koko kansaan ja tuleviinkin
sukupolviin.
Olemme kiitollisia isillemme, että jaksoitte vammoistanne
huolimatta jälleen rakentaa Suomea ja maksaa kohtuuttomat sotakorvaukset. Teille
ei heti sodan jälkeen annettu sitä kunniaa, mikä teille olisi kuulunut. Tänään,
Itsenäisyyspäivänä 6.12.2023, ymmärrämme, että pystyitte mahdottomaltakin
näyttävään suoritukseen. Suomea ei miehitetty ja Suomi on itsenäinen! Kunnia
teille kaikille Suomen miehet ja naiset!
Esa Kanerva
Ei ole vanhaksi tulemista
Yritän parhaani mukaan välttää joutumista luokitteluksi vanhukseksi. Tähän lokerikkoon joutuessani olen samaa yhteiskunnan ylenkatsomaa ihmisjoukkoa kuin esimerkiksi kehitysvammaiset tai mielenterveyspotilaat. Pelkään menettäväni puhevaltani omiin henkilökohtaisiin asioihini tai kaiken huippuna ihmisarvoni ja oikeustoimikelpoisuuteni.
Ihmisarvoon kuuluu hyväksyä jokainen ihminen yksilönä. Tämän päivän vanhusten hoito on jokaisen puristamista samanlaiseen muottiin, makaronitaikinaa suuttimen läpi. Ei ymmärretä edes hoivan ja hoidon eroa. Hoivahan tarkoittaa välittämistä, empatiaa, hellyyttä ja lohtua. Sairaanhoito on taas aivan jotakin muuta, ammatillista asiantuntijuutta ja sairauden hoitamista. Puhutaan vanhustenhoidosta, ei vanhuus kuitenkaan parane hoitamalla tai medisiinalla. Pitäisi puhua riittävästä vanhusten hoivasta ja lohtuihmisistä, joiden avulla suurin osa ikääntyneistä tulisi toimeen.
Eduskunta säätää lait ja oikeusoppineet ne vanhusten hoidosta päätettävät laitkin kirjoittavat. Oikeusoppineet ja hallinnon byrokraatit viime kädessä hyvinvointialueilla päättävät, mihin palveluihin sinä olet lakien mukaan oikeutettu. Oletteko kuulleet juristien puhuvan koskaan tunteista. Laki ja byrokratia eivät tunne tunteita. Pirkanmaan hyvinvointialueen byrokraatit suunnittelevat tulevaisuudessa toteuttavansa perustuslakimme edellyttämää ja jokaiselle kansalaiselle takaamaa välttämätöntä hoitoa siten, että vanhukset tyytykööt inhimillisen hoivan sijaan digitaalisuuteen, älykoteihin ja robotteihin, jotka tarjoilevat ruoan ja jakavat lääkkeet hyvän huomenen toivotuksineen. Tähän tilanteeseen ääneen lausuttu tavoite digitaalisten palveluiden kasvattamisesta johtaa. Luvatut liikkuvat palvelutkaan eivät taivu jokaisen tarvitsijan luokse ja jos riittäisivätkin, ne maksavat liikaa! Eikä rahaa tunnu olevan, koska eduskunta on myöntänyt rahaa riittämättömästi lisääntyneeseen vanhusten määrään nähden.
Hoiva maksaa niin kuin kaikki hyvä tässä kapitalistisessa vapaassa maassa. Jos sinulla on ”paalua” massissa, saat hyvää hoitoa ja hoivaa. Hoiva on valitettavasti samanlainen tuote siinä missä jokin muu ihmiselle tuotettu hyvinvointipalvelu. Hoivaan sisältyvän tunnepuolen sisäistäneet ammattilaiset hakeutuvat työhön, jossa on hyvä palkka. Hyvä palkka on yleensä firmoissa, jotka ovat arvostettuja ja joiden hoivakoteihin eliitti hakeutuu. Vanhukset jakautuvat kahden kerroksen väeksi, niihin, joita säilötään ja niihin, joita hoivataan hoitokodeissa.
Pitää tässä jokunen sana sanoa myös kotihoidosta. Sitähän yhteiskunta pyrkii koko ajan lisäämään. Oletetaan, että elossa olevat puolisot yrittävät hoivata toinen toistaan. Omaishoitajia tuetaan minimaalisesti ja moninaiset kustannukset menevät perheen pussista. Rakettilähetti kurkkaa ajoittain oven raosta, vieläkö ollaan elossa ja jättää nopeasti valmisateriat jääkaappiin. Kaksi huonoa hoivaa toisiaan, kaikkeen muuhun tyhjänpäiväiseenkin riittää rahaa. Jätän yksilöimättä. Todennäköisesti kummatkin ovat jonossa hoivakotiin, sitä paikkaa vain ei löydy. Monesti syntyy tilanne, että odotus päättyy avioliittolupauksen sanoihin, ”kunnes kuolema meidät erottaa”.
Vanhuus tulee ajallaan, lupaa kysymättä. Jos kuolee sydänkohtaukseen äkillisesti, niin kaikki hyvin. Kenellekään ei soisi sellaista kohtaloa, että toteaa olevansa hyvinvointialueen lupaamassa yhteisöasuntolassa mahdollisesti neljän hengen huoneessa, vaipoissa, lääkkeillä rauhoitettuna, äyskivien hoitajien armoilla ja vain numerona yhteiskunnan tilastoissa. Kammottavaa!
Terveydenhoitojärjestelmän rinnalle meidän on kehitettävä kunnollinen hoivajärjestelmä. Tarvitsemme tulevan ”hoivapommin” purkamiseksi aivan uudenlaista ajattelua ja rakenteellista muutosta. Vanhusten hoivaajien koulutus tulee perustua uudenlaiseen ajatteluun ja tunteiden tunnistamiseen. Hyvin ikääntyneellä ihmisellä ei ole toivoa ”parantumisesta” niin kuin sairaalla. Kuolema tulee väistämättä ja kohtuullisen pian. Hän tarvitsee omien halujensa ja yksilöllisten tarpeittensa huomioon ottamista. Ja hoivaa, lohtua ja hellyyttä. Kysymyksessä on vaativa tehtävä, joten koulutusvalintoihinkin tarvitaan uudenlaiset edellytykset ja vaatimukset. Nykyratkaisuilla meidät saatetaan ikuiseen häpeään!
Esa Kanerva
Koskiselle ja Lehdolle kannatusta
21.11.2023
Kaksi paikallisille demareille tärkeää valintaa on muutaman
päivän päästä, nimittäin Kunnallisjärjestön puheenjohtajuus ja Pirkanmaan
piirin puheenjohtajan vakanssi.
Tämän nykyhallituksen aikana olen henkisesti ja
poliittisesti herännyt karmeaan todellisuuteen. Ei Suomen asioita mielestäni voi
tällä tavalla hoitaa eikä Suomen suuntaa voi viedä kohti hyvin eriarvoistavaa
yhteiskuntaa. Ei tasa-arvoon, oikeudenmukaisuuteen ja kaikista kansalaisista huolehtimisen
arvopohjaa voi muuttaa hokemalla hallitusohjelmassa toisin sovitun.
Siksi sosialidemokraattisen työn tekemisen tahtia on
kiihdytettävä. On aikaansaatava muutos. Hallitus tekee toki lujasti ”töitä” ja demareitten
kannatus kasvaa kohisten. Gallup-luvuillemme hallituksen pystyssä pysyminen olisi
positiivinen asia. On kuitenkin muistettava se tosiasia, että jo muutamassa
vuodessa hallitus voi tehdä sukupolvivahingon. Käy samalla tavalla kuin
90-luvun alun vuosina, sen ajan työttömyys ja ahdinko vaikuttavat osaan
ihmisistä vieläkin. Siksi elämän taipaleen on jäätävä lyhyeksi. Ja hallitus
kaadetaan vain tarjoamalla kansalaisille uusi vaihtoehto ja nostamalla puolueemme
kannatusta.
Demareitten politiikkaa voi terävöittää valitsemalla
paikallisesti osaavimmat henkilöt johtoon. Toveriseuran johtokunta on asiaa
pohtinut kahden merkittävän postin kannalta. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja
valitaan ensi viikolla. Toveriseura kannattaa nykyisen puheenjohtajan Jyrki
Koskisen valintaa jatkokaudelle. Koskisen ansiot ovat kiistattomat. Hän on todistanut
kykynsä katsoa pitkälle ja toteuttaa strategiaa johdonmukaisesti.
Puolueyhdistysten keskinäinen yhteistyö on lisääntynyt ja hän on noussut päivänpolttamien
mielipideriitojen yläpuolelle sekä sovittelijaksi. Uskon, että hänen johdollaan
saadaan tulevina vuosina paikalliseen puoluekoneistoon edelleen lisää tehoja.
Toinen merkittävä valinta on Pirkanmaan sosialidemokraattisen piirin
puheenjohtajuus. Toveriseura kannattaa Roope Lehdon uudelleen valintaa. Piirin
puheenjohtajana hän on näyttänyt osaamisensa johtaa maakunta poliittisesti vaaleista
toiseen demareille hyvään vaalitulokseen.
Esa Kanerva, Toveriseuran pj
Pieni breikki
Hyvät lukijani!
Vaihdan hetkeksi kulttuuria ja kerään elämänkokemuksia. Kirjoitan palattuani ja jospa kevään kuntavaalit -25 alkaisivat kiinnostaa, terveisin Esa Kanerva
Tarvitaan toimivat digipalvelut
Olen tyytyväinen sisällöllisesti Pirhalta saamiini digitaalisiin palveluihin. Digipalveluitten käytettävyys on vain tällä hetkellä kehitysvaiheen lähtökupissa. Päästäkseni käsiksi viesteihini, joudun klikkaamaan konettani peräti kahdeksan kertaa, en laskenut mukaan tunnistautumista. On todistettu, että kaksi kolme kertaa on kaupallisissa palveluissa maksimi. Samaan tulisi aika nopeasti pyrkiä Pirhan digipalveluissa. Muuten ei hyvää seuraa!
Maakuntavaltuusto viime kädessä johtaa myös sähköisiä palveluita. Onko käytettävyysongelma tiedostettu riittävällä vakavuudella. Pirhan strategia on tehty, miten kauan kestää toimeenpano? On syytä kiirehtiä, sosiaali- ja terveyspalvelut ovat nyt suurissa vaikeuksissa. Ilman toimivia ja sujuvia digipalveluita järjestelmä tukehtuu.
Pirha suunnittelee jatkossa tuottavansa yli puolet palveluista verkossa. Se edellyttää aivan uudenlaisia sovelluksia, vuorovaikutteisia ja monikanavaisia toimintamalleja. Monikanavaisuudella tarkoitan vuorovaikutteisuutta puhelimen, sähköpostin, chatin ja sosiaalisen median kautta. Digipalveluitten asiakaskokemuksen tulee olla nykyistä paljon parempi. Digipalveluissa on samat ongelmat kuin tavanomaisissa palveluissa. Monikanavaisuudesta huolimatta palvelut pitää saada yhden luukun periaatteella. Muuten asiakas turhautuu ja etsii toiset palvelut. Oma lukunsa on sitten ns. häiriökysyntä myös digipalveluissa. Jos asiakas ei saa heti asianmukaista ratkaisua ongelmaansa, hän jatkaa seuraavaan ja sitten seuraavaan palveluun. Tästä seuraa aivan turhaa palvelujärjestelmän kuormitusta.
On hyvä muistaa, että asiakkaat äänestävät jaloillaan myös digitaalisissa palveluissa. Turhautuneen asiakkaan kynnys siirtyä terveysasemalle tai Acutan jonoon on matala. Tämä tilanne ei ole kenenkään kannalta toivottavaa.
Esa Kanerva
"Rahalla saa hevosella pääsee"
10.10.2023
Lehdissä on käyty keskustelua siitä, miten juuri perustetut
hyvinvointialueet eivät houkuttele työnantajina ja henkilöstöstä on pulaa. Työ nähdään
kuormittavana ja se aiheuttaa uupumista. Työntekijöitä kuluttaa myös huono
johtaminen ja joustamattomuus. Olen pohtinut sosiaali- ja terveydenhuoltoalan
ongelmallista tilannetta yhteiskunnassa tapahtuneitten ja käynnissä olevien
ilmiöitten kautta.
Hoitotyö on raskasta oman fyysisen ja henkisenkin
persoonansa antamista hetkeksi hetkellisesti toisen ihmisen käyttöön. Yhteiskunnallinen
muutos yksilöllistymisen suuntaan on edelleen ajankohtainen. Tämä kehityssuunta
on ristiriidassa sellaisen työn kanssa, jossa onnistuneen ammatillisen vuorovaikutussuhteen
edellytys on asiakkaan tarpeiden paneminen etusijalle suhteessa omiin. Tarkemman
koulutusvalinnan tulisi jollakin tapaa poimia hakijan kykyä ja halua tähän
työssä menestymisen vaatimukseen.
Työllä pitää tulla toimeen, mutta onko ammatinvalinta oikea, jos ajattelee vain rahaa. Mikäli
terveydenhuollon ammatin harjoittamisen perusteena on vain oman taloudellisen toimeentulon
turvaaminen, johtaa se ihmisen työuran jossakin vaiheessa todennäköisesti täydelliseen
turhautumiseen. Ammatin sisällöllinen palkitsevuus ja hienous eivät ole jostakin
syystä koulutuksessa tai työssä auenneet. Työssä annettava työnohjaus voisi ehkä
auttaa näkemään työn merkityksellisyyden ja avata hoitotyön yhteiskunnallisestikin
suurta merkitystä
Johtaminen nostetaan yleensä syynä hoitoyön ongelmiin. Pelkkä rahan lisäbudjetointi ei tuo tyytyväisyyttä
työyhteisöön, voi se hetkellisesti auttaa. Yksilöllisyyden korostumista
yhteiskunnallisena ilmiönä emme voi peruuttaa. Yksilöitä on autettava löytämään
parhaat puolensa. Johtajan haaste on koota yksilöiden voimavarat työyhteisön
tavoitteiden mukaisiksi. Pitää tuntea ja tietää perusteellisesti jokaisen
osaaminen, heikkoudet ja vahvuudet.
Paitsi yksilöllistä johtamista nykyihminen tarvitsee
työelämäänsä urakehitysmahdollisuudet, joustavuutta ja itselle merkityksellisiä
tavoitteita. Sanonta ”Rahalla saa ja hevosella pääsee”
kuvaa hyvin nykytilannetta. Tämän päivän ongelmiin vastataan menneen maailman välineillä.
Esa Kanerva
Duunarit ovat hyvin, hyvin vihaisia
2.10.2023
Ymmärrän, kuinka pahalta tuntuu tällä hetkellä palkansaajasta.
Petteri Orpon hallitus testaa ja koettelee elämänuskoa ja luottamusta
tulevaisuuteen. Suomalainen kiipeää, vaikka puuhun käpyjä keräämään, jos hänelle
pystytään perustelemaan teko isänmaan ja elämän kannalta oikeudenmukaiseksi ja
tarpeelliseksi. Hallitus tekee kuitenkin toimenpiteitä ja säästöjä, joille ei
edes valtionvarainministeriö pysty laskemaan työllisyys- tai säästövaikutusta.
Mitä tulee näihin niin sanottuihin ”työelämäuudistuksiin”, teen muutaman noston hallituksen esitysten räikeimmistä
ylilyönneistä. Orpon hallitus haluaa lakko-oikeutta koskevat muutokset eteenpäin
nopealla aikataululla, koska se haluaa juuri nyt työpaikoilla tapahtuvien
mielenosoitusten kaltaiset ”rettelöt” kuriin. Itse asiassa hallitus haluaa
huomattavasti laajemmin kajota työntekijöitten lakko-oikeuteen kuin tämän
viikon ulosmarssien kieltämisen. Orpoa ja hänen hengenheimolaisiaan korpeaa
erityisesti kuljetusalojen harrastamat tukilakot ja poliittiset lakot ylipäätään. Ne halutaan suitsia
erityissäännöksillä ja arviointimenettelyllä. Käytännössä vaatimus tukilakon
vaikutusten kohdistumisesta vain riidan osapuoliin, rajaa se, esimerkiksi osan ahtaajien
tukitoimista, laittomiksi. Työntekijöitten sakottaminen osallistumisesta "laittomiin" lakkoihin on kärpäseen tykillä ampumista. On ainakin perustuslain hengen vastainen.
Työelämä vaatii tietojen päivittämistä ja
täydentämistä koko työuran ajan. Miten aikuiskoulutustuen lopettaminen palvelee
tätä tavoitetta? Valtion rahoitusta vähennetään myös vapaasta kansan sivistystyöstä
kansalaisopistoilta, kansanopistoilta ja kesäyliopistoilta. Elinikäinen
oppiminen on tätä päivää. Moni vuorottelulla oleva on ottanut tauon työelämästä
päivittääkseen osaamistaan esimerkiksi kesäyliopistossa. Vuorotteluvapaan
lopettaminen sotii tätä tavoitetta vastaan.
Määräaikaisten työsopimusten tekemistä helpotetaan.
Tämä tulee olemaan etenkin julkisella sektorilla iso ongelma. Tähänkin asti työntekijää
on saatettu roikottaa jopa kymmenen vuotta määräaikaisissa työsuhteissa
nykylainsäädännön ollessa voimassa. Työsuhteen pätkimiselle on tarvittu
laillinen peruste, esimerkiksi vakituisen työntekijän kesäloma. Hallituksen
esityksen mukaan alle vuoden määräaikaisissa työsuhteissa ei jatkossa tarvita
mitään perustetta. Tämä johtaa naisvaltaisilla aloilla naisten oikeuksien
polkemiseen. Äitiys- ja hoitovapaat kierretään työsuhteita sopivasti
katkaisemalla ennen vapaita. Tasa-arvolaki ei enää anna turvaa syrjinnältä
esimerkiksi raskauden vuoksi. Määräaikaisuudetkin saatetaan pätkiä moneen osaan.
Paljon sairaita lapsia hoitavaa työntekijää ei tarvitse kovin kauaa katsella.
Suomen Yrittäjien hellimä tavoite irtisanomisten
perusteiden helpottamisesta on käymässä toteen. Tuntuu vaatimattomalta uudistukselta
lainsäädäntötekstissä muuttaa kahta sanaa, irtisanomisen perusteeksi vaaditaan ”painava
syy” tai perusteeksi vaaditaan ”asiallinen syy”. Ne ovat juridisesti kuitenkin
kaksi eri asiaa. Painavan syyn perusteet tiedetään tällä hetkellä koko lailla
tarkkaan, koska siitä on muodostunut oikeuden päätöksien perusteella
vakiintunut käytäntö. Asiallisen perusteen osalta olemme uudenlaisen tilanteen
edessä. Me emme tiedä, mitä asiallinen irtisanomisperuste tarkoittaa
käytännössä. Se voi olla esimerkiksi mikä tahansa työntekijän persoonaan
liittyvät tekijä. Vasta oikeuskäytäntö ja
esimerkkitapaukset ratkaisevat, mikä irtisanomisperuste on asiallinen ja mikä
ei. Ainakin aluksi työnantajan kanta ratkaisee, koska Suomessa työnantajalla on
tulkintaetuoikeus, toisin kuin Ruotsissa se on työntekijöillä.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennykset ovat
osa hallituksen suunnittelemaa sosiaaliturvan leikkauspakettia. Tätä
perusteellaan valtion heikolla taloudella ja muitten pohjoismaitten käytännöillä.
Kun Suomeen ehdotettua työttömyysturvan mallia verrataan Ruotsin, Tanskan ja
Norjan järjestelmiin, on sama kuin vertaisi omenaa päärynään. Esimerkiksi työttömyysturvan
taso on aivan eriluokkaa näissä maissa kuin Suomessa, jossa sitä aiotaan
edelleen heikentää. Työttömyysturvan leikkaukset vaatisivat ehdottomasti
rinnalleen panostamista työntekijäin osaamisen päivittämiseen ja työnvälitykseen, mitä ei ole suunnitteilla.
Esa Kanerva